JENNY LIEBKIND

Liebkind on laulaja, laulunopettaja, musikaalinäyttelijä, Conscious Breathing-metodin hengitysohjaaja ja on perustanut JL LAULUSTUDIO HELSINKI laulukoulun vuonna 2020. 

 

JL LAULUSTUDIO HELSINKI tarjoaa korkeatasoista laulunopetusta ja hengitys- sekä äänenkäytön valmennusta niin yksityisille henkilöille kuin yrityksille.

 

Liebkind on tehnyt merkittäviä rooleja teattereissa, viimeisimpänä Kuopion kaupunginteatterissa Viulunsoittaja katolla suurmusikaalin Hodelin.

Sitä ennen hän on tehnyt rooleja musikaaleissa The Sound of Music, Housut Pois, Mielensäpahoittajan miniä ja Katriina.

 

Liebkindin yhtye SHEINE ITE voitti toiseksi suurimman palkinnon IJMF International Jewish Music Festival-kilpailussa toukokuussa 2017 Amsterdamissa. Kilpailussa oli satoja hakijoita ympäri maailmaa. Yhtye säveltää uutta juutalaista musiikkia käyttäen vanhoja ladinotekstejä sävellysten pohjana. Ladino on espanjanjuutalaisten musiikkityylilaji ja kieli. 

 

Liebkind haluaa taiteen keinoin avata dialogia eri katsomusten ja uskontojen välillä, jonka vuoksi hänen uusin produktio "MoniNaiset Tarinat" tuo yhteen kolme eri kulttuureista ja uskonnoista tulevaa vahvaa naisartistia. "MoniNaiset Tarinat" on dynaaminen, sielukas ja herättävä kokonaisuus, joka juhlistaa moninaisuutta ja naiseutta. 

 

"Our ability to live in peace with each other depends first and foremost on our ability to accept all that is different between us.

I want to get closer to you, but let me be who I am.

I welcome you coming closer to me, while respecting who you are."- Idan Raichel

 

 

Arvosteluita

"Lavan säteilevin tähti on omalla skaalallani ehdottomasti Liesl von Trappin roolia näyttelevä Jenny Liebkind. Oivallista lavakarismaa ja upeaa laulua ei haittaa ollenkaan se, että Liebkind on myös auttamattoman kaunis." - Faux Pas, 2.5.2015.

 

"Jenny on intuitiivinen, varmaotteinen ja johdonmukainen opettaja, joka osaa ottaa huomioon oppilaan tason ja kokemuspohjan, minkä avulla hän räätälöi jokaiselle yksilöllisen oppitunnin. Hänen lämmin ja kärsivällinen olemus auttaa oppilasta rentoutumaan ja rohkaisee heittäytymään laulun ja ilmaisun vietäväksi." - laulupedagogi Atte Kekkonen

Musikaalitunnelmissa mentiin, ja Jenny itse säteili vakuuttavasti sekä laulajana että lavaesiintyjänä. Täyden katsomon aplodit saattelivat nuorta naista tielle kohti ammattiuraa. Se tie ei ole kevyt eikä helppo mutta voi tarjota suurta sisäistä tyydytystä ja ulkoista menestystä." - Broadway Here I Come-revyy, dramaturgi Marita Jama, 19.5.2015.

 

"Venäläiskaksikko on hauska etenkin Jenny Liebkindin Mielensäpahoittaja-henkilön sfääreihin Häkkisen tapaan täysillä heittäytyvän Ljudmilan ansiosta." - SavonSanomat, 20.11.2014.


"The fact that the Sheine Ite was admitted to the Grand Finale is a sure sign of the appreciation of the jury for this group. The jury was impressed by the group's dedication and by their generally positive aura. Their professional qualities, both of the singers and the instrumentalists, were in clear evidence. The quality of their arrangements was good with really good harmonic ideas. The vocal arrangements were many times full of fantasy and made fresh use of the different intervals. Likewise, the instrumental arrangements were of very high quality, as was the level of the instrumental improvisations." -IJMF jury 2017

"Jennyn opetuksessa on kuin olisi saanut ikioman henkilökohtaisen huippuräätälin, joka kykenee pukemaan sinut mihin tahansa tyyliin ilman, että oma persoonallisuutesi katoaa- vaan pääsee päinvastoin loistamaan. Hienoa kun voi kokea olevansa turvassa, vaikka onkin uusien haastellisten taitojen äärellä."

 - näyttelijä Ritva Grönberg